O l e n n o t

Olentoja ovat ihmissudet, haamut, vampyyrit, demonit, puolivampyyrit, kentaurit, puolidemonit, kotitontut ym. ölliäiset. Osa näisät voi elää normaalia elämää, osa voi olla palveluksessa. On hyvin mahdollista myös, että tällaisella on ammatti tai virka Tylypahkassa. On myös mahdollista että oppilas on tällainen erikoisempi tapaus. Sinulla on myös mahdollisuus kehittää hieman muutenkin normaalista poikkeava ihminen/olento. Eläimillä emme kuitenkaan pelaa. Vampyyrien ja demonien voimat ovat täysin sinun päätettävissäsi.


Haamut/aaveet. Iältään voivat olla jopa tuhansia vuosia vanhoja. Voivat ryhtyä Tylypahkan tupa-aaveiksi tai muuten vain jäädä leijuskelemaan kouluun ja Tylyahoon. Mahdollisesti näitä saattaa myös löytyä hieman suurimmista ja vanhoista rakennuksista.

Ihmissudet. Täysikuu öinä ihmissudet muuttuvat väkisin pedon hahmoonsa. Ihmissusi voi olla iästä tai sukupuolesta riippumatta. Sosiaalisina olentoina ihmissudet rakastavat toisten ihmissusien seuraa ja saattavatkin pyrkiä etsimään kaltaisiaan pitkillä kuutamokävelyillään. Jokaisen peto hahmo on yksilöllinen - toiset ovat eläimellisempiä kuin toiset, jotkut pystyvät puhumaan ihmismäisittäin ja kävelemäänkin. Jotkut ovat taas täysiä villejä suden näköisiä kun taas tosiet voivat omata vain vähän karvaa kehossaan ja omata pedon hahmossaan hyvin ihmismäisen muodon. Hopea voi joillekin ihmissusille olla hyvinkin myrkyllistä ja tappavaa.

Vampyyrit. Näitä pimeänolijoita piinaa verenjano. Ne pystyvät elämään keinotekoisella verellä - jotkut taas vaativat oikeaa verta. Vampyyrit eivät siedä suoraa auringonpaistetta, heidät on myös kaikkien vanhojen tarujen mukaan kutsuttava sisään taloon jossa elävä ihminen asuu. Tappaminen onnistuu vain jäämällä suoraan auringonpaisteeseen, sydämen lävistämällä tai pään katkaisemalla.

Demonit. Hirviöitä ja petollisia hahmoja, jotka kukin voivat omata mitä erikoisempia piirteitä tai taitoja. Joillain on siivet, häntä, erikoinen iho tai taito jäädyttää maa jalkojensa juuresta. Jotkut pystyvät naamioimaan hirviö hahmonsa petollisen kauniiksi neidoksi. Demonit ovat pitkä ikäisiä, mutta joka tapauksessa kuolevia. Usein demonit pystyvät soluttautumaan jästien ja velhojen joukkoon mikäli eivät ole liiaksi poikkeavia. Demoneilla ei ole kykyä hallita taikuutta, mutta erinäisiä energia kykyjä näillä voi olla.

Yleistä
Tekijänoikeudet
Ylläpito
Säännöt
Maailma
Saaga

Jästit
Velhot
Oppilaat
Olennot
> ▪ Liittyminen
U.K.K.
Extra
Vieraskirja
Linkit/a
Etusivu

Foorumi