



J ä s t i t Jästit, eli tavalliset ihmiset voidaan myös luetella pelattaviin hahmoihin. Jästit, eli ei taikovat ihmiset saivat kuulla rinnakkais todellisuudesta, taikamaailmasta, vastikään sattuneen onnettomuuden johdosta. Tieto oli jästejä havahduttava. Jästit eivät tiedä juurikaan paljon taikamaailmasta. Tieto herättää kuitenkin valtavasti erilaisia tunteita, vihaa, innostusta, mielenkiintoa... Jästeillä voi olla omia ryhmiään, osa velhojen ihailijoita, osa vihaajia. Seuraamukset voivat olla vakavia, vaikka jästi onkin velhoon nähden voimattovampi. Jästi voi saada lisää tietoa nykyään velhoilta ja oppia käyttämään erikoisia velhojen laitteita, jotka eivät vaadi taikuutta. Tiedottomuutensa vuoksi tavalliset ihmiset ovat herkkiä altistumaan taioille ja erilaisille olennoille, joita he eivät välttämättä näe. Lisäksi ihmissuden ja vampyyrin puremat voivat kytkeä tavalliset ihmiset pysyväksi osaksi taikamaailmaa - jopa vasten henkilön tahtoa. Jästien joukossa voi elää surkkeja. Surkki on henkilö, joka on syntynyt velhoperheeseen ilman taikuutta ja tietävät yleensä jonkun verran taikamaailmasta. Myös surkeilla on vaara altistua velhojen kolttosiin ja ihmissusien, sekä vampyyrien puremiin. |