
| Info | Peli | Yhteydet | Etusivu |
Ingens on kahden vuoden jälkeisen suunnittelun ja mietinnän tulos, sekä lahjakkaan kirjailijan Ursula K. Le Guinin kirjojen ja useiden henkilöiden rohkaisujen aikaansaama yhtälö. Suomen ensimmäinen Maamerelle sijoittuva tekstipohjainen internetroolipeli odottaa nyt merilleen maageja, merirosvoja ja kauppiata. Lohikäärmeiden on kerrottu myös lentäneen lännemmästä länttä, kohti sijojaan joilta ne lähtivät monia vuosia sitten. Tämä roolipeli on juuri hetki sitten avautunut pitkän työstämisen jälkeen. Väkeä on vähän, mutta jo se määrä, mikä Ingensin porukassa on, on halukas kantamaan Ingensin nimeä pitkään ja luomaan roolipelille oman pohjan, jossa magia on ihmisten arkea ja lohikäärmeet kenties tulevaisuuden keskustelu kavereita. Kuitenkin kirjoista poiketen, ei Ingensissä ole niistä tuttuja hahmoja kyetäksemme luomaan oman maailman. Ingensin tekstit, sivut ja jokainen kohta on huolella mietitty, mutta aukkoja saattaa luonnollisesti yhä olla. Vaikka et olisikaan lukenut Le Guinin Maameri aiheisia kirjoja, on sivuille pyritty täyttämään kaikki mieltä askarruttavat aukot. Mikäli jokin kysymys vaivaa sinua, vastaan mielelläni kysymyksiisi. Se, miten asiat alkavat etenemään Ingensissä, on pitkälti pelaajien kauniissa kätösissä, kenties näemme sinutkin vielä joukossamme? Ilman ihmisiä tätä paikkaa ei olemassa, jokainen teistä saa muutosta aikaan. Ystävällisin terveisin, V. Fenfir verisusifenfir[at]hotmail.com Mukana lohikäärmeen siivin: Pahkaropetus | Kapelka -listaus pienille ropeille | Varjojenriimu -taidesivu Äänestä: Irpg Päivitykset ja uutiset 24.8.2008 Pari uutta linkkiä pulpahti sivuille. 15.8.2008 Muutama kirjoitusvirhe korjattiin. Tällä hetkellä 7 pelaajaa ja 7 hahmoa. Tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. 17.7.2008 Ingensille saapui kolmas linknivaihto toveri, lisäksi uusi pelaaja liittyi joukkoomme. 8.6.2008 Ingens listautui Coconuttiin ja RoPe.nettiin. Lämmintä kesää kaikille vierailijoille. 26.5.2008 Ingens listautui After Darkkiin ja sai uuden linkinvaihtajan. 25.5.2008 Dualess liittyi joukkoomme pienoiseen hahmollaan Murtaja. 24.5.2008 Koitetaan saada Ingensiä listoille. 23.5.2008 Virallinen julkaisu päivä, tekstit saatu valmiiksi. |
![]() |